Tekstit

Riisuttu ihmisyys - kun kulissit ja ihanteet ovat koetuksella

 Riisuttu ihmisyys - Kulissoitunut persoonallisuus - Itsepärjääminen - Itseriittoisuuden muutokset - Alkujaan korkeat arvot ja ihanteet (nuoruus) - Pelko, että tarvitsee liikaa muiden tukea - Epäluottamus traumaattisista syistä ihmisiin, asteittainen luottamuksen kasvu - Omanarvontunto, sosiaalinen vuorovaikutus, sen motivaatio/palkitsevuus - Suorittamisen muodostuminen itseisarvoksi, vääristynyt kuva, "sumuverho" edessä, peittää aidon  elävän ja inhimillisen arjen prinsiipit.  - Tarve jatkuvaan tietoiseen kontrolliin, se on vähentynyt ja mielen teoria muuttunut. Ihmisyys näyttäytyy uudessa valossa ja siedettävämpänä. Luottamusta elämän kantavuuteen. - Uusi asenne ja asteittainen luopuminen kestämättömistä ajattelu- havainnointi, ja toimintatavoista.  - Salaperäisyyden muurin "riisuminen", annan muiden enemmän lukea minua, ja uskallusta ja palautunutta kykyä toimia itse samoin.

Piilotettu totuus löytyy marginaalista

 On ikään kuin hiljaisesti hyväksyttyä, että yhteisöjen sosiaaliset ristiriidat "pudottavat" osan ihmisistä näennäisen yksilöllisen eduntavoittelun (kilpailun) myötä. Edes nepsy-ryhmään lukeutuvia ihmisiä ei voi yleistää pelkästään pudokkaiksi. On monia menestyjiä tunnetusti siinäkin ryhmässä, eivätkä hekään kaikki ole edenneet ihan humaaneilla metodeilla muita huomioiden. Mutta tiedostan myös, että ihmisillä on kaikilla sisäänrakennettu kilpailuvietti. Sitten järjestelmän "pudokkaat", jotka muodostavat myös monenlaisia alakulttuurisia yhteisöjä, kuitenkin olosuhteiden myötä usein ajautuvat yhteiskunnan marginaalijoukkoon. Esimerkiksi psykologi Aku Kopakkala irtisanottiin työpaikastaan tuotuaan esille, että mielenterveyden medikalisaation sijaan asioita voisi lähestyä ihmiskeskeisemmin. Jyväskylän yliopiston professori Jaakko Seikkula puolestaan korostaa ihmisten aktiivista yhteyttä toisiinsa viitaten että ihmisen elämä rakentuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa

Joustamattomista järjestelmistä vastuullisen toimijuuden ja osallisuuden keskiöön

 Akateemiseen elämäntyyliin liittyy myös omien mielikuvieni mukaan omanlaisensa, etenkin nuorilla aikuisilla tieteeseen uppoutumisen myötä mustavalkoista ajattelua ja kokonaisuuksien hahmottamisen puutteellisuutta mm eri yhteiskunnan ihmisryhmien, erit. alempien sosioekonomisten ryhmien asemasta ja merkityksestä yhteisöissä. Syrjäytyneitä käytetään kyllä tutkimusten objekteina, mutta se on nähdäkseni pääasiassa akateemisten toimijoiden hyvinvoinnin ylläpitämisen väline. Ristiriitaista onkin, että tutkimuksia pidetään usein kullanarvoisina, mutta todellisuudessa tutkimusten kohteiden arki ja heidän toiveet paremmasta osallisuudesta yhteiskuntaan ovat jääneet perinteisesti vain sinne pimentoon ja mahdollisesti syrjäytyneiden palvelujen hajanaisten ja heikosti koordinoitujen verkostojen toimijoiden tietoisuuteen. Lisäksi syrjäytyneiden toimintakyvyn tarkastelu mustavalkoisesti ei ole omiaan ainakaan lisäämään heidän luottamusta palvelujen tuottajien kompetenssiin. Vielä suurempi este ovat

Ihannestressitaso, onko se edes mahdollinen

 Stressinsäätely ja palautuminen on tärkeää kaikissa elämäntilanteissa. Olen huomannut että vauvojen syntymän jälkeen pystyn nopeammin jo lyhyessäkin ajassa rentoutumaan, esim. kun vauvat nukkuvat päikkärit . Tietyllä tavalla ennen vauvojen syntymää elin monesti paljon suuremmissa paineissa. Sinkkuaika oli kaikkein kuormittavinta, kun ei ollut varmuutta kumppaninkaan löytymisestä. Myös pakko-oireinen häiriö, hahmotusvaikeudet/hahmotushaluttomuus olivat rankkoja asioita. Opin kyllä paineensietokykyä ja vahvuutta elämällä ahdistavienkin asioiden kanssa vuosia. Siitä huolimatta intohimo opiskeluun ja itsen analysointiin viitoittivat tietä eteenpäin. Tuo edellä mainitsemani hahmotushaluttomuus liittyi pelkoon siitä, että elämänkokemukseni realisoituisivat yhtäkkiä liian nopeasti syy-seuraussuhteisiin. Tuo pelko liittyi myös siihen, etten vielä jokusia aikoja sitten halunnut poikkeuksellisesta mielenteoriastani (traumayhteys), hahmottaa että ihmiset kuitenkin keskimäärin enemmän vuorovaikut

Sosiaalinen konstruktio oman elämäni yksilöllisenä polkuna

 Sosiaalisissa tilanteissa kun puhun jonkun kanssa, niin ikäänkuin "maadoitun" menemästä syvälle omiin mietteisiin. Täällä ensikodilla olen saanut vertaistukea yhdeltä toiselta isältä, joka ilmeisesti on mua jonkun verran nuorempikin. Henkinen ikä taitaa olla aika lähellä sama. Traumoistani olen päässyt yllättävän hyvin mutta pitkän ponnistelun kautta vähemmälle ja nykyään mun on paljon helpompi lukea muita ihmisiä - lähinnä johtuen siitä että traumaattisten nuoruudenkokemusten osittain tukahduttama mielen teoriahahmotus on päässyt kahleistaan. Tämä on ollut pikku hiljaa hyvin terapeuttinen prosessi. Se oli mun taustalla läpikäytävä. Ei ollut kuitenkaan yhtä ainoaa asiaa tai tapahtumaa, vaan monien tekijöiden summa, miksi erakoiduin ikätovereistani niin voimakkaasti yläkouluaikana. Enoni sen sijaan on opettanut mulle elämästä ja myös elämän haasteista ja rajallisuudestakin eniten. Hyvin syvä ihmissuhde kyseessä. Olin kyllä niin friikki, että suorastaan usein ajattelin hyvin m

Havainnointitaipumuksen ehdollistuminen ja psykososiaalinen kuormitus

 Tänään just omia kokemuksia miettiessä pohdin, että ihmisten seurassa ollessani olen jonkin verran muuttunut rennommaksi, mitä tulee sosiaaliseen stressiin. Erityisesti olen laittanut merkille havainnointitaipumuksiani sosiaalisissa ympäristöissä. Olen varsin kriittinen itseäni kohtaan sosiaalista vastuuta kokien - kontrollointitaipumukseni on osoittanut, miten ajattelen sisäisesti eri tilanteissa, ja miten reflektoin ja analysoin eräällä tavalla puoliautomaattisesti, miten ryhmässä ihmiset vaikuttavat toisiinsa. Koska olen tarkkailija ryhmätilanteissa, oma osuuteni sosiaalisesti voi jäädä suppeammaksi, mitä tulee mahdollisuuteeni osallistua  keskusteluun ja ylipäätään muodostaa kommentteja osuviin väleihin nopean keskustelun tahdissa spontaanisti. Toinen asia taas on vähän samaa sivuten, millä tavalla havainnointitekniikkani on ehdollistunut muun muassa traumaattisten kokemuksien myötä verraten siihen aikaan, kun olin alle teini-ikäinen. Teini-iän jälkeen havainnointini on perustunut

Oman olemuksen ja toiminnan vaikutuksen ymmärtäminen ja suhteuttaminen

 Oman olemuksen ja toiminnan vaikutuksen suhteuttaminen lienee jokaisen ihmisen ainakin ajoittainen haaste. Esimerkiksi jonkin sosiaalisen tilanteen jälkimainingeissa olen itse ajatellut, minkälainen oli verbaalisen viestinnän sisältö, oliko se kenties vahingollinen vuorovaikutustilanteen toiselle osapuolelle. Mutta entä jos sanoin asiani liian painokkaasti ja kenties olin sanattomalla viestinnälläni, erityisesti puheeni tahtomattani epämiellyttävällä äänensävyllä saanut pahimmillaan toisen ihmisen pois tolaltaan, ja että tästä johtuen hänelle olisi aiheutunut minun kanssa keskusteltuani tunnelukko. Aikoinaan olin käytöstäni kohtaan erittäin kriittinen. Halusin olla hyvä ihminen enkä olla varsinkaan missään toisten tiellä tai rajoittaa heidän mahdollisuuksiaan ilmaista itseään ja työpaikalla tai koulussa ollessani pahin pelkoni liittyi että olisin heikentämässä työilmapiiriä ja muiden työntekijöiden työn tuottavuutta.  Kutsuisin tällaista perfektionistisuuteen taipuvaista käyttäytymist