Sosiaalinen konstruktio oman elämäni yksilöllisenä polkuna

 Sosiaalisissa tilanteissa kun puhun jonkun kanssa, niin ikäänkuin "maadoitun" menemästä syvälle omiin mietteisiin. Täällä ensikodilla olen saanut vertaistukea yhdeltä toiselta isältä, joka ilmeisesti on mua jonkun verran nuorempikin. Henkinen ikä taitaa olla aika lähellä sama. Traumoistani olen päässyt yllättävän hyvin mutta pitkän ponnistelun kautta vähemmälle ja nykyään mun on paljon helpompi lukea muita ihmisiä - lähinnä johtuen siitä että traumaattisten nuoruudenkokemusten osittain tukahduttama mielen teoriahahmotus on päässyt kahleistaan. Tämä on ollut pikku hiljaa hyvin terapeuttinen prosessi. Se oli mun taustalla läpikäytävä. Ei ollut kuitenkaan yhtä ainoaa asiaa tai tapahtumaa, vaan monien tekijöiden summa, miksi erakoiduin ikätovereistani niin voimakkaasti yläkouluaikana. Enoni sen sijaan on opettanut mulle elämästä ja myös elämän haasteista ja rajallisuudestakin eniten. Hyvin syvä ihmissuhde kyseessä. Olin kyllä niin friikki, että suorastaan usein ajattelin hyvin monia prosesseja sekä tietoisesti että piilotajuisesti hänen näkökulman kautta. Se oli oma valintani, mutta ajoittain ajattelin että jonkun olisi pitänyt huomata ja puuttua teiniaikanani ihmissuhteeseen, jonka kautta pikkuvanhuudestani huolimatta koin ajoittain voimakasta stressiä. Enollani kun on vakavia mielenterveyden ongelmia. Mutta myös hienoja aikoja yhteisten harrastusten parissa. Tämä ihmissuhde jatkuu edelleen ja näin olen juuri halunnut. Toisaalta tässä vaiheessaan ei ole enää mahdollista eikä mielekästäkään mitenkään perääntyä asiasta. Ihmissuhteiden radikaalit muutokset ovatkin viitoittaneet valintojani elämässä, mutta sanoisin että uskon kaikilla olevan omat raskaatkin taakkansa. Olen kyllä hienoisesti liian ankara itselleni  ja sekin on pääasiallisia syitä miksi sosiaalinen elämäni oli pitkään kapeutunutta ihmisten parissa. Voimakas itsekontrolli oli niin opinnoissa kaidalla tiellä pysyttelemisen väline, mutta myös tae suhteellisen hyvälle käytäkselle, koska ikään kuin näyttelin suurelta osin reaktioni ja tunsin sisäistä ylpeyttä siitä että tulin niin hyvin juttuun monien opettajien kanssa. Synkkiäkin aikoja olen siis tämän kiltteyden, suoritusten ja itsekriittisyyyden aikoina elänyt, mutta sanotaan että helppo tie ei koskaan muuta ihmistä. Siispä eteenpäin :)