Kootut kokemukset arjen tutkivalla otteella

 Riisuttu ihmisyys - Kulissoitunut persoonallisuus - Itsepärjääminen - Itseriittoisuuden muutokset - Alkujaan korkeat arvot ja ihanteet (nuoruus) - Pelko, että tarvitsee liikaa muiden tukea - Epäluottamus traumaattisista syistä ihmisiin, asteittainen luottamuksen kasvu - Omanarvontunto, sosiaalinen vuorovaikutus, sen motivaatio/palkitsevuus - Suorittamisen muodostuminen itseisarvoksi, vääristynyt kuva, "sumuverho" edessä, peittää aidon  elävän ja inhimillisen arjen prinsiipit.  - Tarve jatkuvaan tietoiseen kontrolliin, se on vähentynyt ja mielen teoria muuttunut. Ihmisyys näyttäytyy uudessa valossa ja siedettävämpänä. Luottamusta elämän kantavuuteen. - Uusi asenne ja asteittainen luopuminen kestämättömistä ajattelu- havainnointi, ja toimintatavoista.  - Salaperäisyyden muurin "riisuminen", annan muiden enemmän lukea minua, ja uskallusta ja palautunutta kykyä toimia itse samoin.

 On ikään kuin hiljaisesti hyväksyttyä, että yhteisöjen sosiaaliset ristiriidat "pudottavat" osan ihmisistä näennäisen yksilöllisen eduntavoittelun (kilpailun) myötä. Edes nepsy-ryhmään lukeutuvia ihmisiä ei voi yleistää pelkästään pudokkaiksi. On monia menestyjiä tunnetusti siinäkin ryhmässä, eivätkä hekään kaikki ole edenneet ihan humaaneilla metodeilla muita huomioiden. Mutta tiedostan myös, että ihmisillä on kaikilla sisäänrakennettu kilpailuvietti. Sitten järjestelmän "pudokkaat", jotka muodostavat myös monenlaisia alakulttuurisia yhteisöjä, kuitenkin olosuhteiden myötä usein ajautuvat yhteiskunnan marginaalijoukkoon. Esimerkiksi psykologi Aku Kopakkala irtisanottiin työpaikastaan tuotuaan esille, että mielenterveyden medikalisaation sijaan asioita voisi lähestyä ihmiskeskeisemmin. Jyväskylän yliopiston professori Jaakko Seikkula puolestaan korostaa ihmisten aktiivista yhteyttä toisiinsa viitaten että ihmisen elämä rakentuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa

 Akateemiseen elämäntyyliin liittyy myös omien mielikuvieni mukaan omanlaisensa, etenkin nuorilla aikuisilla tieteeseen uppoutumisen myötä mustavalkoista ajattelua ja kokonaisuuksien hahmottamisen puutteellisuutta mm eri yhteiskunnan ihmisryhmien, erit. alempien sosioekonomisten ryhmien asemasta ja merkityksestä yhteisöissä. Syrjäytyneitä käytetään kyllä tutkimusten objekteina, mutta se on nähdäkseni pääasiassa akateemisten toimijoiden hyvinvoinnin ylläpitämisen väline. Ristiriitaista onkin, että tutkimuksia pidetään usein kullanarvoisina, mutta todellisuudessa tutkimusten kohteiden arki ja heidän toiveet paremmasta osallisuudesta yhteiskuntaan ovat jääneet perinteisesti vain sinne pimentoon ja mahdollisesti syrjäytyneiden palvelujen hajanaisten ja heikosti koordinoitujen verkostojen toimijoiden tietoisuuteen. Lisäksi syrjäytyneiden toimintakyvyn tarkastelu mustavalkoisesti ei ole omiaan ainakaan lisäämään heidän luottamusta palvelujen tuottajien kompetenssiin. Vielä suurempi este ovat