Joustamattomista järjestelmistä vastuullisen toimijuuden ja osallisuuden keskiöön

 Akateemiseen elämäntyyliin liittyy myös omien mielikuvieni mukaan omanlaisensa, etenkin nuorilla aikuisilla tieteeseen uppoutumisen myötä mustavalkoista ajattelua ja kokonaisuuksien hahmottamisen puutteellisuutta mm eri yhteiskunnan ihmisryhmien, erit. alempien sosioekonomisten ryhmien asemasta ja merkityksestä yhteisöissä. Syrjäytyneitä käytetään kyllä tutkimusten objekteina, mutta se on nähdäkseni pääasiassa akateemisten toimijoiden hyvinvoinnin ylläpitämisen väline. Ristiriitaista onkin, että tutkimuksia pidetään usein kullanarvoisina, mutta todellisuudessa tutkimusten kohteiden arki ja heidän toiveet paremmasta osallisuudesta yhteiskuntaan ovat jääneet perinteisesti vain sinne pimentoon ja mahdollisesti syrjäytyneiden palvelujen hajanaisten ja heikosti koordinoitujen verkostojen toimijoiden tietoisuuteen. Lisäksi syrjäytyneiden toimintakyvyn tarkastelu mustavalkoisesti ei ole omiaan ainakaan lisäämään heidän luottamusta palvelujen tuottajien kompetenssiin. Vielä suurempi este ovat mielestäni yhteisön stereotyyppiset asenteet ja sen psykologisen tosiasian unohtaminen, että syrjäytyneiden auttaminen edellyttää ihmisen huomiointia kokonaisuudessaan, sikäli että tunnistetaan ja tiedostetaan ihmisten motiivit, vahvuudet ja eri asioihin sitoutuneet voimavarat. Ajattelen niin kohdatessani erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä, vaikka he olisivatkin tilanteessaan ahdistuneita jo pitkänkin aikaa, heillä on kuitenkin voimavaroja ja toivonkipinää edetä ja tehdä parhaansa tavalla tai toisella, koska psykologisesti ajatellen niitä vailla se olisi luonnollisesti mahdotonta. Korostan vielä, että olen opiskelija ja vertaisohjaaja ja kriisityötä opiskellut, en sikäli muodollisesti täytä ammattillisen toimijan kriteerejä. 

Muodollisen koulutuksen suorittamismentaliteettiin ja sen hyödyllisyyteen opiskelijalle itselleen ja muille ihmisille, en enää niin uskoisi. Työelämää ajatellen olennaisempaa lienee työnhakijan todellisen osaamisen tunnistaminen ja todentaminen. Itse tutkintotodistus ei luotettavasti anna kokonaiskuvaa, koska työssä ja työyhteisössä kuitenkin ratkaisee inhimilliset tekijät, kokonaisvalmiudet ja motivaatiotekijät. Vaikka monilla aloilla tutkintotodistus onkin tärkeä jo lainsäädännöllisistä lähtökohdista, on myös aloja ja työtehtäviä, joissa osaamisen todentaminen voisi olla yksilölähtöisempää. Suomessa syrjäytymiseen puuttuminen ei pitäisi niinkään olla akateemisten ja poliittisten toimijoiden varassa, koska vain käytännönläheiset ja yksilölliset sekä itseohjautuvat polut voivat psykologisesti kannatella ja edistää - ihminen palvelujen ja oman elämänsä keskiössä.