Piilotettu totuus löytyy marginaalista

 On ikään kuin hiljaisesti hyväksyttyä, että yhteisöjen sosiaaliset ristiriidat "pudottavat" osan ihmisistä näennäisen yksilöllisen eduntavoittelun (kilpailun) myötä. Edes nepsy-ryhmään lukeutuvia ihmisiä ei voi yleistää pelkästään pudokkaiksi. On monia menestyjiä tunnetusti siinäkin ryhmässä, eivätkä hekään kaikki ole edenneet ihan humaaneilla metodeilla muita huomioiden. Mutta tiedostan myös, että ihmisillä on kaikilla sisäänrakennettu kilpailuvietti. Sitten järjestelmän "pudokkaat", jotka muodostavat myös monenlaisia alakulttuurisia yhteisöjä, kuitenkin olosuhteiden myötä usein ajautuvat yhteiskunnan marginaalijoukkoon. Esimerkiksi psykologi Aku Kopakkala irtisanottiin työpaikastaan tuotuaan esille, että mielenterveyden medikalisaation sijaan asioita voisi lähestyä ihmiskeskeisemmin. Jyväskylän yliopiston professori Jaakko Seikkula puolestaan korostaa ihmisten aktiivista yhteyttä toisiinsa viitaten että ihmisen elämä rakentuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa intersubjektiivisesti. 

On ihmisiä, jotka ajattelevat, että syrjäytyneillä ei ollut riittävästi omia valmiuksia ylläpitää elämäänsä jossain yhteisössä, ja heidät nähdään ehkä jopa toivottomina tapauksina. Toisessa asenteiden ääripäässä taas ajatellaan, että yhteisöjen pitäisi muuttua ja sisältää turvaverkkoja, jotta yhteisöjen mielestäni lähtökohtainen arvo ja tavoite voisi toteutua. Korjaavat toimenpiteet auttavissa organisaatioissa liittyvät lähinnä lääkinnälliseen kuntoutukseen, vaikka useimmiten kuntouttavienkin tahojen työntekijät kuitenkin ajattelevat ja työssään huomaavat yksilöitä nopeasti fiksaamalla ei voida vaikuttaa kovinkaan paljon. Nähdäkseni avainsanoja parempaan löytyy juurikin sieltä hiljaisemmista vähemmistöistä.