Tunne-elämä indikoi ihmisen epätäydellisyyttä

 Tiedostan että oon välillä aika äksy mies, lähinnä tulinen, ja aika ajoin ääripäät, hyvä kärsivällisyys ja tiukoissa tilanteissa ja väärin ymmärrettynä hermostuminen nousee pintaan. Ex-terapeuttini korosti, että tunneilmaisua mun kannattaa kehittää. Muutama vuosi sitten vielä ajattelin paljon, että oon huono ihminen, jos en pysty riittävästi olemaan mieliksi muille ihmisille. Hiljalleen kuitenkin nykyisen parisuhteen myötä ja vanhempiini liittyneen läheisriippuvuuden heikentämiseen tähdäten on helpottanut, että miksei voisi olla enemmän se, mitä itse kokee omissa henkilökohtaisissa kulisseissa olevan. Sisäinen todellinen ajattelu ja tunteet ovat olemassa kuitenkin joka tapauksessa, vaikka parisuhteessa niitä on lähinnä turvallisempaa tuoda esiin. Sinkkuajan henkinen kipu liittyikin läheisen ihmissuhteen puuttumiseen. Jälkikasvun myötä olen myös tavallaan lunastanut jatkuvuutta elämään ja parisuhteeseen. Rankkaakin on ollut, mutta siitä huolimatta olen kuitenkin melko tyytyväinen nykytilanteeseen taloudellista turvattomuutta lukuun ottamatta. Olen edelleen 100% työkyvyttömyyseläkkeellä, vaikka se ei luultavasti enää vastaa toimintakyvyn ja sosiaalisen elämän kannalta todellista tilannetta. Toivekkaasti silti eteenpäin, byrokratia kahlitsee monia muitakin, mutta ei se varmaan ikuisesti niin tule olemaan :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sosiaalinen konstruktio oman elämäni yksilöllisenä polkuna

Oman olemuksen ja toiminnan vaikutuksen ymmärtäminen ja suhteuttaminen

Minän rajat psyykkisen tasapainon säätelijänä