Kootut kokemukset arjen tutkivalla otteella

 Sosiaalipolitiikassa kannattaisi nykyisellään jo luottaa psykologisiin elinkaari- ja kehitystehtäväteorioihin kuin johtaa sosiaali- ja mielenterveyspalvelujen kentällä ylhäältäpäin asiakkaita tietynlaisiin ratkaisumuotteihin, joissa ei huomioida yksilöllisiä tarpeita. Eikä tässäkään kohtaa pidä myöskään asettaa ihmistieteellisiä teorioita stereotypistämään yksipuolisesti, vaan asettamaan periaatteellisella suhtautumisella lähtökohdaksi palvelujen toteuttaminen ja kehittäminen asiakaslähtöisyyden viitekehykseen. Nykyisellään tapahtuu edelleen liikaa sanktiopolitiikkaa esimerkiksi työllisyyspalveluiden kentälläkin - tässä kohtaa olisi hyvä huomioida humanististen tieteiden näkökulma, jossa ihminen haluaa lähtökohtaisesti sosiaalisena toimijana olla osa yhteisöä. Esimerkiksi ylisukupolviset traumat ja yhteiskunnalliset muutokset ja inhimilliset tragediat asettavat riskejä syrjäytyä yhteisöistä - silloin ei luonnollisesti esimerkiksi juurikin tuo työllisyyspalveluiden karenssipolitiikka t

 Nuorella iällä vakava traumatisoituminen johtaa psykososiaalisen kehityksen kannalta erityisempiin haasteisiin kuin myöhemmin aikuisiällä tapahtuva traumaattiseen aspektiin yltävä kokemus. Nuorella iällä ihmisen psyykkinen ja sosiaalinen kehitys on voimakkaassa kehitysvaiheessa, jossa resilienssi ei vastaa ehyemmän aikuisen kykyä palautua traumaattisesta kriisistä. Toisaalta nuorena koettu vakava traumatisoituminen voi parhaimmillaan kokemusten työstämisen mahdollisuuden myötä olla myöhemmin aikuisiällä merkittävä voimavara. Traumaattinen kokemus vaikuttaa mielen toimintojen integraatioon, jolloin oman henkilökohtaisen kokemustaustani mukaan käytännössä etenkin sosiaalisen toimintakyvyn puolella ahdistuneisuus voi liittyä suhteellisen pieniinkin säröihin ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Liittyy kenties menettämisen tai hylkäämisen pelkoon tai pelkoon tilanteen muodostumisessa jollain tavalla sosiaalisesti kestämättömäksi. Myös liialliseen vaativuuteen itseä kohtaan ja mahdollise

 Sotessa esitetty tarvittava 6 miljd. säästö olisi mahdollista nähdäkseni saavuttaa järjestämällä erityisesti mielenterveyden tuen palvelukäytäntöjä enemmän psykososiaalista ja osallistavaa tukea palvelutuotannossa, asiakastyössä korostaen. Lisäksi asiakaslähtöisiä yksilöllisiä polkuja, ja asiakkaiden palvelutarpeen arvioissa jouhevuutta yhteistyöhön saataisiin henkilöstöresurssien kohdentamisella tarpeiden mukaisesti asiakkaan, sosiaalitoimen, kokemusosaajien sekä terveyspalvelujen dialogisella lähestymistavalla toteutettavassa yhteistyössä.  Nykyisellään mielenterveyden sektorin kokonaiskulut yhteiskunnallisesti ovat vuosittain tilastotutkimusten mukaan olleet noin 11 miljardia. Tässä ajassa lienee kuitenkin tärkeää etsiä säästöjä leikkaamatta palvelujen resurssoinnista. Tämä on mahdollista ainoastaan nykyisten palvelujärjestelmien toimintojen rationalisoinnilla asiakaslähtöisemmiksi, sekä asiakkaiden tilanteiden kokonaisvaltaisemmalla koordinoinnilla yhteiskuntaosallisuuden edistämi

 Ennen ajattelin, että se "oikea elämä" alkaa kun olen "valmis". Sittemmin olen alkanut ajattelemaan, että keskeneräisyys on vaihtelevasti aina vallitseva kaikissa elämäntilanteissa. Ja vaikka elämäntilanteissa on viime aikoina ollut ajoittain enemmänkin kuormitusta, kuitenkin usein voin pohjustaa niissä elämistä monilla asioilla, joista on syytä olla tyytyväinen :)

 Ite oon mietiskelly, että työelämässä suorittamisen määrä ja siihen kuluva aika eivät itsessään ole yhteydessä esim. työuupumukseen niin voimakkaasti kuin työympäristön epäkohdat, kuten työilmapiirin ristiriidat, työpaikkakiusaaminen. Kun työnteon olosuhteissa on inhimilliset tekijät kunnossa, voi kenties samoilla ponnistuksilla jaksaa esim. neljän tunnin sijaan 8 tunnin työskentelyajan. Sosiaalisella hyvinvoinnilla on merkitystä myös työn laadun kannalta, mutta varmasti myös ammatillisen itsevarmuuden osalta, sekä innovaatioiden kehittämistä ajatellen.